Alavuden kanssa voitot olivat ennen kolmatta keskinäistä matsia tasan. Joulun alla käyty taisto meni katkerasti Alavuden nimiin, joten meidän ainoa tavoite oli voittaa tämä peli.
Kyttäilemään ei kumpikaan joukkue ainakaan lähtenyt, vaan rymistely alkoi heti ensimmäisestä vaihdosta. Kärjistetysti voisi sanoa, että me hallittiin kenttätasoa, Alavus ilmatilaa. Vastustaja iski ensimmäisen maalinsa samalla reseptillä, joka viimeksikin tehosi meihin. Kukkupallo hyökkäysalueelle, hyvä haltuunotto, tyhmä pakki kuutamolle ja pallo verkkoihin. Toinen maali näki päivänvalon kahdentoista minuutin kohdalla, kun päästettiin maalihai Marttila kääntymään lempipaikallensa keskelle. Veto upposi aivan yläkulmaan ja vei eteläpohjalaiset jo 2-0 johtoon. Meilläkin oli omat paikkamme, mutta maalinteko oli taas todella vaikeaa. Joskus saatiin kuviot sen verran hienosti toimimaan, että vikaa oli enää vain viimeistelyssä. Onneksi taas kerran hienosti esiintynyt Elina piristi punanuttujen taka-ajoa tykittämällä kavennuksen ensimmäisen erän lopulla.
Toinen erä ei tuonut muutoksia sekavaan tilanteeseen. Tolppia lähemmäksi ei päästy, vaikka yritys kova olikin. Kolmen kentän peluutus säästi kivasti voimia kohti viimeistä erää, jossa oli tarkoitus kääntää peli meille.
Erä alkoikin oikein mallikkaasti tasoitusmaalin merkeissä. Jossu kinnasi pallon kanssa Alavuden maalille, ja veto kilisytteli jo toisen kerran yläputkea. Onneksi Marjo seisoi kunnon sniperin tavoin juuri oikealla paikalla, ja sivalsi riparin suoraan ilmasta sisään. Tasoitusmaalin jälkeisestä pelistä ei oikein ole muistikuvia. Vissiinkin saattoi hiukkasen jännittää. Ei muistu mieleen sekään, miten Alavus lopulta onnistui tekemään johto-osuman viitisen minuuttia ennen loppua. Sen vain tiedän, että loppu meni hirveästi yrittäessä, eli yliyrittäessä. Alivoimakarvaus oli mielenkiintoinen ja välttämätön kokeilu, mutta Alavus hyödynsi meidän ryntäilyn ja saamansa tilan siirtyen tavoittamattomaan 4-2 johtoon. Näihin lukemiin ottelu myös päättyi.
Nyt kävi näin. Alavus oli kauden kohtaamisissa juuri sen verran parempi, mitä sarjataulukko osoittaa. Ei auta kuin napsia voittoja jostain muualta ja jättää loput herran haltuun!
No jopas meni kirkolliseksi..
Tilastot:
1-0 SC Alavus
2-0 SC Alavus
2-1 Elina (Titta)
2-2 Marjo
2-3 SC Alavus
2-4 SC Alavus
HiPa - ISB 2-1 (1-1, 1-0, 0-0)
Hävityn matsin jälkeen pitäisi tietenkin nollata tilanne ja keskittyä seuraavaan peliin. Se ei ollut kauhean helppoa, kun valahti löysät pöksyyn jo pelkästä ajatuksesta. ISB on ollut meille hermoja raastava vastus. Tilastollisesti pahin vastus koskaan, sillä näiltä kirmailijoilta ei ole pystytty ryöstämään pistettäkään. Kauden aiempi kohtaaminenkin päättyi nolosti 7-2.
Keskittymistä lähdettiin etsimään aivan muualta kuin ennen. Paljastetaan menestysresepti tässä:
1. Piirihuuto. Ei kirkumista, vaan möreähköä karjumista.
2. Toinen piirihuuto, koska Laura myöhästyi ensimmäisestä.
3. Pala lenkkimakkaraa. (Kiitos äiti)
4. Me ei tultu tänne.
Kunnon draamankaareenhan kuuluu, että kaikki näyttää ensin menevän poskelleen. Ajassa 0:39 ISB siirtyi 1-0 johtoon. Kamala sanoa, mutta siitä tuli jotenkin tuttu ja turvallinen fiilis. ISB:tä vastaan tappiolla, mitä sitten?! Peli oli alusta asti aaltoilevaa ja kovatempoista, kuten nämä pelit tahtovat olla. Meidän tavoitteena oli päästä maalipaikoille mahdollisimman yksinkertaisesti ja nopeasti. ISB iski totutusti lujaa päälle, joten vastaiskuista kehkeytyi hyviä tasoitusmahdollisuuksia. Yhden tällaisen käytti hyväkseen Marjo, joka neppasi pallon takakulmalta pömpeliin. Loppuerä menikin omaa maalia varjellessa, sillä ISB sai muun muassa pari hyvää vaparia. Ne eliminoitiin todella tyylikkäästi!
Toisen erän alussa ISB:lle sattui merkkausvirhe, ja Iida pääsi sutimaan useaan otteeseen palloa verkkoihin. Näytti jo, että maalivahti pystyi hoitamaan tilanteen, mutta niin vain peliväline valuikin viivan yli. Räkämaaleja ei olla paljon tehty, mutta nyt sellainen sattui oikein oivalliseen saumaan! Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun osuma merkittiin omaksi maaliksi. Onneksi peliraporteissa saa vetää kotiin päin. Iidan maali oli! Käsittämättömiä muutenkin nuo oma maali -hössötykset. Kuka niistä hyötyy? Kyllä en ymmärrä.
Johtomaalin jälkeen olisi tehnyt oikein hyvää, jos joku sitä seuranneista paikoista olisi myös tuottanut tulosta. Olo olisi ollut huomattavasti rauhallisempi siinä vaiheessa, kun ISB alkoi todella vyöryttää. Kolmannen erän loppu oltiin nimittäin niin kaameassa pyörityksessä, etten hetkeen muista vastaavaa. ISB loi tilanteita omista hyökkäyksistä, riistoista ja tyhjästä. Valkopaitoja oli joka suunnalla, mihin pää vain sattui kääntymään. Olla nyt siinä muumipeikkona hattivattien keskellä, ei häävi! Jossain vaiheessa olin varma, että palloja on kentällä ainakin neljä ja vastustajia noin seitsemän. Joku sanoi pelin jälkeen, että meillä näytti olevan tilanne hallinnassa. Sai se hallinta-sanakin aivan uudet mittasuhteet..
Summerin soidessa tilanne oli kuitenkin se, että taululla seisoivat lukemat 2-1. ISB kaatui ensimmäistä kertaa! Maaleja ei pystytty tekemään sen enempää kuin edellisessäkään kohtaamisessa, mutta toisaalta omissakaan ei soinut kuin kerran. Satu oli maalilla todella hyvä juuri oikealla hetkellä. Muutamat hienot jalkatorjunnat ja varmat kopit takasivat voiton meille. Kyllä ovat uudet monot kaiken hehkutuksen ansainneet!
Tilastot:
0-1 ISB
1-1 Marjo (Titta)
2-1 Iida